Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
Vieraskirja  [ Kirjoita ]

Nimi: anonymous4

07.07.2016 11:14
En minäkään uskonut kummituksiin,ennenkuin sellaisen kohtasin.
Hän oli ihan aidosti ihmisen näköinen,ei puhunut mitään,vähän
tuimakatsinen,vanhaan asuun pukeutunut nainen.
Enkä ole ainoa kaupungissani hänet kohdannut.
Puhelin niitä näitä ja jopa pyysin hänet erääseen yleisötilaisuuteen.
Hieman hämmentyneenä katsoin kun hän sitten seisoi edessäni
lilan punaisessa pitkässä hameessaan. Eräs rouva jopa ihaili hänelle
hänen kaunista puseroaan Joo se on kretonkia tilattu Pietarista,
kuulin hänen sanovan.Aaveet siis kykenevät tuottamaan puhetta.
Pieni hypistely tuotti kiljahduksen ja aave meni yksin salin
nurkkaan istumaan(joutui silloin siirtämään tuolia joka vaivoin
liikkui lattian pinnassa taaksepäin). Kahden vahtimestarin saattamana
hänet opstettiin sitten saliin. Sadat ihmiset hänet siis näkivät.
Pian tämän jälkeen sattuieräs kuolemantapaus.Kaksi aivoinfarktia,
kaksi sydänkohtausta ja vähän muutakin kyseisessä paikassa.
En tiedä oliko se sattumaa,mutta päätin ottaa etäisyyttä.
Useat tässä tapahtumassa olivat osallisia mutta todennäköisesti
edellämainitusta johtuen asiasta vaiettiin isommasti levittämästä
tätä tietoa.Aave tunnettiin aikanansa taiteen mesenattina
ja vaikutti kuin hänen toimintansa olisi jatkunut edellen.

Nimi: milla

31.01.2014 11:43
saanen sanoa että kummituksia ei kyllä tosiaankaan ole olemassa

Nimi: Kirppu

23.04.2012 21:08
Smash:ille:

Usko mitä uskot. Minä en ainakaan kummituksiin usko...

Nimi: Smash

27.01.2012 15:40
Kuulkaas, Kummituksia ON olemassa kerronpas hieman Kirpulle ja .....:lle mitä kummitukset tosiasiassa on.
Kummitus, aave, haamu tai mörkö on uskomuksissa kuolleen ihmisen tai eläimen sielu, joka kulkee elävien maailmassa, usein samoilla paikoilla kuin eläessään. Tätä elävien maailmaan jäämistä kutsutaan kummitteluksi. Kummittelevien sielujen väitetään usein yrittävän saattaa loppuun jotain tehtävää, joka jäi elämässä tekemättä, tai kärsivän rangaistusta pahoista teoistaan. Kummitusten katsotaan usein olevan jonkinlaisessa välitilassa, kuolleina, mutta kykenemättöminä siirtymään esimerkiksi helvettiin tai taivaaseen. Kummitustarinoita esiintyy ympäri maailmaa.
Piirteitä:
Kummittelun katsotaan liittyvän lähes aina johonkin paikkaan, jossa kummitus on ollut eläessään. Joskus harvemmin kummituksen myös väitetään seuraavan elossa olevia sukulaisiaan.

Haamut kuvataan usein läpinäkyvinä, varjomaisina, sumumaisina tai luurankoina. Haamu voi myös välillä näkyä kuten elävä ihminen, mutta kadota sitten oudosti. Yleensä ajatellaan, että haamu voi kulkea aineen läpi, eikä sitä voi koskettaa, mutta että se voi koskettaa ihmisiä tai siirrellä esineitä. Väitetään, että haamun läpi kulkiessa saattaa tuntua erittäin kylmältä. Kummitustaloissa kerrotaan usein olevan poikkeuksellisen kylmiä kohtia, jotka liikkuvat, vaikka itse olentoa ei näkyisikään. Jotkut ajattelevat haamun olevan ektoplasmaa.

Ihmisten lisäksi kerrotaan eläimien ja jopa esineiden ja asioiden kummittelevan. On esimerkiksi varsin paljon tarinoita kummitustaloista ja -laivoista miehistöineen. Kummitustaloksi sanotaan sekä rakennusta, jossa on kummituksia että rakennusta, joka itse kummittelee. Tarinan mukaan eräästä linnasta puretun lattian sanottiin joskus näkyvän katonrajassa, jossa se ennen oli sijainnut. Kuuluisin esimerkki kummituslaivasta lienee Lentävä Hollantilainen.

Kummituksiin kohdistuu niihin uskovissa kansoissa ja yksilöissä pelkoa. On myös tarinoita kummituksista, jotka ovat varoittaneet ihmistä tai pelastaneet ihmisen, ja jotka eivät vahingoita ihmisiä. Monia aaveisiin liittyviä kauhuelokuviakin on tehty.

Kummitukset voivat käyttää myös kummitteluun tietokoneita ja matkapuhelimia, jonka uskotaan viittaavan siihen, että kummitus olisi kuollut henkilö joka olisi eläessään käyttänyt nykyteknologiaa.


PS. Toivottavasti te pienokaiset opitte nyt, että maailmassa on näitäkin olemassa.

Nimi: Kirppu

19.12.2011 17:34
Olen smaa mieltä tuon ...... kanssa. Kuvia on himmenetty, niissä ei ole oikeita kumituksia koska niitäei ole olemassa! Uskokaa jo!

Nimi: ......

19.12.2011 17:25
Ei kummituksia ole olemassa, kuvia on varmaan ihan hyvinkin muokattu! -.-" ja mielikuvitusta jokaisella riittää..

Nimi: Drake
Kotisivut: http://Thesims3talot.suntuubi.com/

02.09.2011 02:58
Hienot sivut. Itse uskon kyllä yliluonnolliseen, onhan siitä kokemuksiakin muutama, kerron joskus... Mutta kiva että tällaisia sivuja on

Nimi: KIRJOITA
Kotisivut: http://WWW.NÄINKIRJOITATOIKEIN.COM/

02.09.2011 02:27
SE ON SPIRITISMI. OPETELKAA LAPSET JO KIRJOITTAMAAN!!!

Nimi: SeremoniaMestari
Kotisivut: http://www.henkientalo.com

03.02.2011 14:10
Ovelia kuvia! Täältä löytyy myös kuvia ja videoita http://www.henkientalo.com

Nimi: Huii

25.09.2010 12:35
Hui! En uskaltan kattoo niit videoit loppuuuu..

Nimi: ghosthunting
Kotisivut: http://haamukartano.webs.com/

04.07.2010 11:02
siistit sivut

Nimi: JezZi
Kotisivut: http://www.rakkaat.suntuubi.com/

01.07.2010 17:51
Moi! Hienot sivut teillä. Mie en ymmärrä,et miks mä pelkään kummituksii,nehän on ihan normaalei ihmisii (tai no en tiiä normaaleit mut) mut ne on vaa sillee hetken näkyvii...Ei niitä eees aina nää ja suurin osa niist on kilttei.

Nimi: BlueFang
Kotisivut: http://paranormaalia.webs.com/

22.02.2010 00:01
Kivat sivut.

Nimi: saatanan palvoja!!

19.12.2009 12:29
Mukavat sivut sinulla/teillä:     ::  **DDD   :

Nimi: Minna

21.09.2009 15:34
Huuo! ihan parhaat sivut!

©2017 Kummitukset - suntuubi.com